Virtuaalinen katastrofikeskus – jälkimietteitä Japanin järistyksestä

Välillä viestintäbisneksen maailmassa saattaa joutua tositoimiin.

Japanissa maaliskuussa tapahtuneen maanjäristyksen takia tositoimiin joutui organisaatioita, jotka selvittivät tilanteen vaihtelevalla menestyksellä. Jotkut pystyivät toimimaan paineen alla esimerkillisesti ja hallitsemaan kaaosta ohittamalla hitaan ja myös klikkausahneen perinteisen median. Toisilla petti tekniikka, henkilökunnan hermot – tai molemmat.

Suomen piskuinen, mutta sitäkin verkostoituneempi Twitter-yhteisö (Mikael Jungnerin 5000 seuraajaa tekee hänestä Suomen kokoisessa maassa käytännössä oman mediansa) esitti järistyksen tapahduttua tiedotuksellisen voimannäytteen.

Normaalisti muutaman viestin minuuttivauhtia päiväsaikaan kulkeva viestipuro muuttui raivoavaksi putoukseksi informaatiota, tiedotteita, uutiskritiikkiä, livevideoita, kuvia ja retweettejä. Japanin tragedian synnyttämä tiedonjano ja ihmisten tarve kommunikoida keskenään oli mieleenpainuvaa.

Maanjäristys ja tsunami kaatoi Japanin puhelinverkon jo kriisin alkumetreillä. Internetyhteydet kuitenkin säilyivät. Maassa, jossa kännykät olivat viestintäkyvyiltään iPhonen luokkaa jo silloin, kun Suomessa vielä ihmeteltiin matopeliä, tämä oli merkittävä viestintään vaikuttava tekijä. Puhelinten mykistyttyä japanilaiset saivat Twitterin kautta reaaliaikaisia uutisia ja silminnäkijähavaintoja ympäri maata ja pyrkivät selvittämään läheistensä kohtaloa. Tätä lähemmäs sosiaalisen median ydintä tuskin päästään.

Suomessa seurattiin Twitter-virtaa silmä kovana, mitä nyt jodin hamstraamiselta ehdittiin. Säteilyturvakeskus alkoi saada Twitterin kautta konekivääritahtia kysymyksiä, varmistuspyyntöjä ja viestejä. Twitterin keskusteleva luonne ei STUKille ollut vielä valjennut, eikä organisaatio onnistunut vastaamaan kansalaisten tiedonjanoon.

Asiaa ei auttanut se, että STUKin internetsivut kaatuivat 15 000 kävijän takia. Näin siis, kun katastrofi sattui kirjaimellisesti toisella puolella maailmaa.

Toisessa ääripäässä oli muun muassa ulkoministeri Alexander Stubb, joka eurooppalaisine kollegoineen piti ihmiset ajan tasalla toimistaan sen minkä ehti.

Stubb ymmärsi, että hänellä oli taskussaan reaaliaikainen, nopea ja tarkka viestintäkanava. Hän myös ymmärsi, että isossa kriisissä eilisten uutisten lukeminen seuraavan päivän lehdestä olisi yksinkertaisesti liian hidasta. Tietoa tarvittiin heti, ja sitä myös saatiin heti. Viestinnän todellinen papukaijamerkki menee silti Suomen suurlähetystölle Tokiossa ja heidän toimilleen Facebookissa. Toiminta oli nerokkaan nopeaa.

Suurlähetystö ymmärsi, että ennemmin tai myöhemmin internetin toiminnan huomatessaan ihmiset tulisivat Facebookiin ilmoittamaan olevansa kunnossa. He perustivat Facebookiin virtuaalisen katastrofikeskuksen, josta sai tietoa, vertaistukea ja uutisia. Suurlähetystö onnistui viestinnässään äärimmäisessä kriisissä, koska he menivät sinne, missä ihmiset jo valmiiksi olivat.

Mainokset
Kategoria(t): Kriisiviestintä, Some, Viestintä Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s