Kontrollointi potkii omille nilkoille

Osallistuin kesällä ulkomailla muutaman päivän mittaiseen liikuntatapahtumaan. Olin innoissani. Pääsin testaamaan jotain, mistä olin pitkään haaveillut. Odotukseni olivat korkealla.

Yritys oli lähettänyt jo etukäteen kuvamateriaalia, jota voisin käyttää lehtijutussa hyödyksi. Kuvat olivat moitteettomia. Niissä ei ollut tilaa epätäydellisyydelle.

Minulla oli mukana kamera, koska ajatus oli täydentää juttua omilla kuvilla. Näin tarinasta syntyisi juuri minun näköiseni tarina.

Sain nopeasti järjestävältä taholta huomautuksen, että olisi parempi, etten kuvaisi. Jälki-istunnon kaltaisessa tunnelmassa yrityksen edustajat perustelivat asiaa sillä, että he tekevät vakavaa bisnestä.

Kuvani eivät näköjään heidän mielestä rakentaneet heidän haluamaansa kuvaa yrityksestä. Olin ällistynyt, että he ajattelivat, että voisin oikeasti ”pilata” heidän maineensa.

Olin ottanut tilannekuvia enkä viimeisen päälle aseteltuja mainoskuvia. Olin rakentamassa yritykselle mainosta paljon uskottavampaa näkyvyyttä, jolla he voisivat houkutella uusia asiakkaita myös ensi vuodeksi.

Kontrolloiva asenne johti siihen, että minun asenteeni yritystä kohtaan muuttui. Yritys näyttäytyi silmissäni takakireältä, koska se yritti sanella, millainen minun jutusta pitäisi tulla. Jutun tekeminen ei tuntunut enää mielekkäältä. Hetkessä positiivinen asia muuttui negatiiviseksi.

Toimittajan työhön ei kuulu toistaa sitä, mitä yrityksen nettisivuilla tai esitteissä kirjoitetaan. Toimittajalla on oikeus ja velvollisuus kirjoittaa hänen omasta näkökulmastaan – totuudessa kuitenkin pitäytyen.

Toimittajan jutun tarkoitus ei ole olla yrityksen mainoksien jatke. Jos yritys sanelee liian pitkälle ehdot, se aiheuttaa saman tien vastareaktion yleisössä. Liika kontrollointi potkii omille nilkoille.

Tietynlainen rentous ulkoisen viestinnän suhteen olisi hyvä säilyttää. Muuten vaarana on, että toimittaja menettää kiinnostuksena ja jutusta tulee epäkiinnostava ja epäaito. Toimittaja ei halua jatkossa kääntyä tällaisen yrityksen puheille.

Toinen tilanne kävi vuosia sitten pienen suomalaisyrityksen kanssa. Kirjoitin yrityksen kasvutarinan. Oli siinä ja siinä, että juttu lopulta julkaistiin, koska haastateltava halusi poistaa tekstistä kaiken inhimillisen. Kaiken piti näyttää siltä, ettei yhtään ongelmaa ollut matkan varrella ollut.

Kukaan ei halua lukea muovisia tarinoita. Ihminen haluaa samaistua lukemaansa. Myös yrityksen kiinnostavuus laskee, kun sankaritarina jää kertomatta. Elämänmakuisuus ja rosoisuus jäävät parhaiten lukijoiden mieliin.

Näin se on. Tiedä mitä olet, ja anna toimittajien itse oivaltaa se. Näin syntyvät kaikki hienot tarinat.

Eevakaisa Mölsä
Kirjoittaja työskentelee myös toimittajana. Mutta vain silloin, kun hänelle annetaan vapaat kädet.

Mainokset
Kategoria(t): Viestintä, Yleistä Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s