Leffateatterin hinta: uskoa, toivoa, rakkautta

Helsingin Töölössä 1938–1984 toimineen AXA-elokuvateatterin tilat tulivat vastikään myyntiin, ja pienessä piirissä syntyi idea ostaa ne porukalla. Miten romanttinen ajatus! On vain yksi mutta. Teatterin ostoon tarvitaan miljoona euroa. Some-aikakaudella siihen ei kuitenkaan kannata lannistua.

AXA

“Oma elokuvateatteri” on juuri sellainen sanapari, joka saa helposti siivet sosiaalisessa mediassa. Siihen liittyvä positiivinen tunnelataus on virkistävää vaihtelua maailmassa, jossa yleensä eniten näkyvyyttä saavat “kriisi-“ ja “kohu-“ alkuiset otsikot.

Kymmenessä päivässä AXA-teatterin Facebook-sivulle on liittynyt yli kaksi tuhatta tykkääjää. Paitsi viestintä, myös rahoitus hoituu sosiaalisen median avulla, kun tavoitepotista suurin osa pyritään saamaan kasaan joukkorahoituksen keinoin. Se tarkoittaa, että kuka tahansa voi ryhtyä elokuvateatterin omistajaksi 90 eurolla. Nyt vajaa viikko rahoituskampanjan alkamisen jälkeen paikkansa on lunastanut yli 250 elokuvan ystävää. Yrityksille AXA-hanke on tilaisuus saada myönteistä julkisuutta tonnilla tai enemmällä, ja mesenaatin statuksen voi lunastaa 50 000 eurolla.

Inhorealistit nyrpistelevät nenäänsä: liian kunnianhimoinen tavoite, ei toimi! Perinteinen media on vastannut sosiaalisen median toiveikkaaseen innostukseen pääasiassa päätä puistelevin analyysein. (Ainakin Veli-Pekka Lehtonen, HS 9.1.2012 ja Kalle Kinnunen, SK 12.1.2013.) Kriittiset huomiot kaatavat kylmää vettä hankkeen niskaan. Kannattaako siis lakata yrittämästä?

Jos hankkeen pyörittäjät saavat rahat kasaan, se on osoitus kansalaisyhteiskunnan ja somen todellisesta voimasta. Jos hanke ei toteudu, rahat palautetaan. Onko mitään menetettävää?

AXA_2

Joukkorahoitusprojekti voi onnistua vain, jos positiivinen henki pysyy yllä ja tarpeeksi moni uskoo hankkeeseen. Se vaatii säännöllistä ja tunteisiin vetoavaa viestintää, kannustavia esimerkkejä ja uskottavia kasvoja tai brändejä mesenaateiksi tai sponsoreiksi. Tehokkaimmin viesti välittyy suusta suuhun eli some-maailmassa seinältä seinälle. Miljoonan euron keräämiseen tarvitaan jo pieni Haavisto-ilmiö.

Juuri sosiaalinen media tarjoaa niitä väyliä, joista ruohonjuuritason demokratiasta ja toimivasta kansalaisaktivismista haaveilevat ovat aiemmin vain uneksineet. Sanoivat skeptikot mitä tahansa, somesta on tullut ihan oikea media. Somea ei kannata väheksyä, koska siellä trendit syntyvät, siellä tähdet nousevat ja laskevat, tiedot vuotavat ja kärpäset muuttuvat härkäsiksi. Ja vähän kreisitkin unelmat voivat toteutua.

Advertisements
Kategoria(t): Ilmiöt, Inhimillistä, Some, Trendit, Viestintä, Yleistä Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Leffateatterin hinta: uskoa, toivoa, rakkautta

  1. Paluuviite: AXA |

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s