Entisenä kielipoliisina tahdon näin Mikael Agricolan päivän jälkilämmöillä kirjoittaa itselleni tärkeästä aiheesta – oikeinkirjoituksesta. Oikeinkirjoitus on yksi kirjallisen viestinnän näkyvimmistä keinoista mokata onnistunutkin sisältö, siksi punakynä on yksi maineenhallinnan työkaluista.
Mitä isompi yritys, sitä vähemmän saa anteeksi. Tämä lausahdus pitää paikkansa yritysmaailmassa oikeastaan kaikilla osa-alueilla – niin yritysjohtajien mokailuissa, veronkierrossa kuin kielioppivirheissäkin. On siis tärkeää, että kaikkeen kirjalliseen materiaaliin kiinnitetään huomiota. Kirjoitusvirheitä sattuu kaikille, mutta oikoluettu teksti antaa huolitellumman kuvan kuin lyöntivirheitä vilisevä teksti.
Saatan kuulostaa nillittävältä tiukkapipolta, joka suurentelee mainevaurioriskiä. Myönnän toki, ettei väärinkirjoituksesta syntyvä mainevaurio ole läheskään samaa luokkaa kuin vaikkapa Finnairin ja Ilmarisen viime kevään asuntosotku. Väitän kuitenkin, että köyhä, kielioppivirheitä täynnä oleva teksti herättää epäluottamusta. Kaikille varmasti tuttu esimerkki on netin käännösohjelmilla käännetyt roskapostiviestit, esimerkiksi tähän tyyliin: ”Sinä saada iso perintö, heti kun lähettää luottokorttinumero sähköpostilla.” Ei taida oikein vakuuttaa.
Enkä nyt todellakaan tarkoita, että jokin suomalainen yritys kirjoittaisi noin väärin. Halusin vain antaa ääriesimerkin siitä, mikä merkitys oikein kirjoitetulla tekstillä on uskottavuudelle ja sen myötä maineelle. Yhdyssanat, välimerkit ja monipuolinen sanavarasto ovat kaikki omalta osaltaan luomassa mielikuvaa soljuvasta, helposti luettavasta tekstistä, jollaista on mukava lukea. Jos yrityksen julkaisemaa tekstiä (oli se sitten verkkosivuilla, tuotepaketin kyljessä tai tiedotteessa) on vaikeaa lukea ja ymmärtää, hankala tunne muovaa myös mielikuvaa yrityksestä.
Olen Helsingin Sanomien kanssa samoilla linjoilla nimien kirjoittamisessa – kirjoitan erisnimet siten, kuin ne kuuluu suomen kielen sääntöjen mukaan kirjoittaa, enkä siten, miten yritys on itse päättänyt kirjoittaa nimensä. Erityisesti minua raivostuttavat erisnimet, jotka ovat yhdysnimiä mutta joissa ei käytetä yhdysmerkkiä. Näitä nimiä näkee kirjoitettavan joko erikseen tai yhteen siten, että toinen osa alkaa isolla alkukirjaimella (esim. Kukka Makaroni tai LähiTapiola). Tuotteiden ja konseptien nimet ovat herättäneet närää jo aiemminkin, lue esimerkiksi Katleena Kortesuon bloggaus aiheesta.
Tästä aiheesta minulla riittäisi pauhattavaa vaikka kuinka paljon, mutta olen ottanut uuden asenteen suomen kieleen. En pidä itseäni enää kielipoliisina, vaan kieliharrastajana. En tuomitse (paitsi välillä), vaan ymmärrän vahinkoja ja virheitä. Yhtä väittämää en kyllä vieläkään hyväksy täysin kieliopista puhuttaessa: kieli muuttuu. Kieli muuttuu kyllä joiltain osin, emmehän me nykyään käytä samanlaista kieltä kuin Agricola käytti, mutta tietyt kielioppisäännöt säilyvät. Yhdyssanat pysyvät yhdyssanoina, pilkut pysyvät omilla paikoillaan eivätkä sijamuodotkaan katoa mihinkään.
ps. Tämän bloggauksen oikoluki kolme eri kieliharrastajaa. Jos kuitenkin bongaat vielä jotain virheitä, kommenttiosiossa saa päteä.
Diginatiivi 