Suomalainen ihme

Kauniina kesänä 2013 koko mediamaailman jättiläinen BBC uutisoi suomalaisesta ihmeestä: äitiyspakkauksesta. Juttua luettiin BBC:n nettisivuilta monen monta kertaa. Englannin kielen levinneisyyden tuntien voidaan olettaa, että juttu sai aikaan peräti kansainvälistä huomiota. Ja sekös meitä suomalaisia hellii.

Kaiken kansainvälisen huomion keskellä tapahtui suomalainen ihme. Joku tai jotkut keksivät, että kansainvälisen mediahuomion voi myös hyödyntää. Kelassa oivallettiin, että suomalainen äitiyspakkaus on juuri nyt mitä parhain lahja Britannian kruununprinssi Williamille ja herttuatar Catherinelle.  Suomen Iso-Britannian suurlähetystön johdolla tehtiin tarvittavat selvittelyt ja pian kuninkaalliset vauvanodottajat jo saivatkin lahjapakettinsa ”From the Finnish government”, kuten BBC asian uutisoi.

Kävi niin kuin tällaisen nerokkaan mediaoperaation jälkeen pitikin tapahtua. Suomen valtion jakama ja kehittämä ihanainen äitiyspakkaus sai lisää kansainvälistä huomiota! Kuninkaallisen vauvalahjan inspiroimana Kelalle alkoi tulvia kyselyitä voisiko suomalaisen äitiyspakkauksen ostaa. Kyselyitä tuli kuulemma Australiaa myöden.

Viranomaiskielessä äitiyspakkaus on ”sosiaalipoliittinen etuus”. Suomalaisen sosiaalipoliittisen etuuden kansainvälinen huomio lähentelee jonkinlaista maabrändillistä orgasmia. Se on jotain sellaista, mihin Suomessa on vuorollaan yritetty valjastaa miljoonabudjeteilla niin lentäviä animaatioporoja kuin patologisesti hymyileviä ulkoministereitäkin. Ja nyt maabrändillisen hekuman huipulle  päästiin reilun sadan euron pahvilaatikon ja nerokkaan lahjaidean ansiosta!

Sitten tapahtui kuitenkin niin kuin vain Suomessa osataan.

Näyttämölle astuu Kelan pääjohtaja Liisa Hyssälä, joka toteaa, ettei Kela voi nykyisessä lainsäädännössä myydä äitiyspakkauksia (eikä kuulemma muitakaan tuotteitaan). Mutta koska asiasta ollaan oltu niin kiinnostuneita, niin Hyssälän mukaan asiaa selvitetään lomien jälkeen.

Rakas Kela, Rakas Suomen Valtio. Vuonna 2013 kansainvälistä mediahuomiota ei hyödynnetä niin, että odotetaan kuukausi ja sitten aloitellaan selvitystyö. Ensinnäkään kukaan maailmalla ei ymmärrä, miksi joku lomailee heinäkuussa. Ja vielä vähemmän ymmärretään maata, joka ei kykene organisoimaan jo valmiiksi brändäytyneen tuotteen myyntiä.

Ei kai täällä Suomessa auta muu kuin puhua vielä yksi vuosikymmen innovaatioista ja perustaa lisää start up -yrityshautomoja. Jonain päivänä Suomen valtio kai oppii perustamaan yrityksen, joka myy vauvatarvikelaatikoita.

Mutta odotetaan nyt ihan rauhassa lomien yli.

Advertisement
Kategoria(t): Brändi, Maine Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Suomalainen ihme

  1. John Smuth sanoo:

    Hyssälän olisi syytä erota.

  2. - I sanoo:

    KELA ei pysty organisoimaan ”valmiiksi brändäytyneen tuotteen” myyntiä siksi kun KELA ei ole yritys. KELA ei myy mitään. KELA:lla ei ole valmista verkkokauppaa tai henkilöstöä, jolla olisi mahdollisuus sellaista toteuttaa, saati resursseja toteuttaa edes laissa säädettyä omaa toimintaansa. Lisäksi kun KELA on laitos joka toimii sen toiminnasta säädetyn lain perusteella, on sen mahdotonta pivotoida itsensä start-up yritykseksi joka diilaa hetkellisen trendikästä vauvanvaatepakettia.

    Lisäksi suurin osa äitiyspakkauksen mediahuomiosta kiinnittyy siihen että se on valtiollinen ja ilmainen ja ihan näppärä. Se ei vaan ole kuukaudesta kiinni selvittää että olisiko moisen myynnille ihan oikeat kv-markkinat vai pelottaako verollinen + katteellinen hinta ne yhteyttä ottaneet kuitenkin pois. Äitiyspakkauksen sisältö kun ei ole ilmainen ihan oikeasti vaan siellä on laadukkaita, kotimaisvalmisteisia vauvanvaatteita jotka maksavat katteineen ihan yhtä paljon kuin, noh kotimaisvalmisteiset vauvanvaatteet.

    Ei se myöskään ole KELA:n pääjohtaja Liisa Hyssälän asia selvittää että saisiko valtio perustettua jonkun lafkan joka sitten myy noita Äitiyspakkauksia. Sensijaan hallituksen Kokoomusministereillä pitäisi oikeasti kellojen soida ja heidän pitäisi kyetä kokoomaan oppineet huoneeseen josta ei poistuta ennenkuin on selkeää, että mikä valtiollinen taho voi ruveta kauppaamaan laatikoita mahdollisimman pienellä overheadilla ja samalla avustaa KELA:a äitiyspakkauksen sisällön hankintasopimuksissa (kasvavat määrät yms.). Eli mistä saataisiin valtionomisteinen start-up, joka pystyy myymään eioota kunnes saavat ensimmäiset boksinsa koottua. Sitä ennen kuitenkin kannattaa kysyä kysymys: Onko se startuppien pystyttäminen sitten kuitenkaan valtion tehtävä?

  3. samooja sanoo:

    Ja mikähän estäisi antamasta myynnin, myynninedistämisen ja jakelun alihankkijafirmalle Suomessa (kilpailutetaan tietty)? Ei ymmärrä, miten Suomessa ei nähdä mitään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s